Vastuullista hoitoa, ei villejä lemmikkejä

Korkeasaaren kuraattori Ville Vepsäläinen on todennut hoitoon tuodun pöllön terveeksi. Kuva: Mari Lehmonen/Korkeasaaren eläintarhan arkistoKorkeasaaren kuraattori Ville Vepsäläinen toteaa, että pöllö on terve ja voidaan palauttaa luontoon. Kuva: Mari Lehmonen/Korkeasaaren eläintarhan arkisto

Tällä viikolla minulla oli suuri kunnia käydä vastaanottamassa SEYn myöntämä Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinto, joka myönnettiin Korkeasaaren eläintarhan Villieläinsairaalalle luonnonvaraisten eläinten hyväksi tekemästä työstä. Tämä tunnustus jo vuosikausia villieläimiä hoitaneelle hoitolalle on erittäin mieluinen.

Käytännön hoitotyöstä suurin kiitos kuuluu Villieläinsairaalan äärimmäisen ammattitaitoisille ja kokeneille eläintenhoitajille ja Korkeasaaren eläinlääkärille, jotka ovat alansa ehdotonta huippua. Suuri kiitos kuuluu ihmisille, jotka toimittavat joko loukkaantuneita tai orvoksi jääneitä eläimiä hoitoon sekä Helsingin alueella Helsingin Pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikölle, joka tuo suuren osan hoitolaan vuosittain tulevista potilaista.

Korkeasaaren Villieläinsairaalassa teemme eläintensuojelutyötä luonnonsuojelutyö edellä. Emme hoida maamme luonnolle haitallisia vieraslajeja, kuten esimerkiksi minkkejä tai supikoiria. Hoitajien työhön kuuluu myös paljon puhelinneuvontaa, ja ihmisiä valistetaan muun muassa siitä, milloin villieläin ei ole avun tarpeessa, jolloin siihen ei tule kajota.

Teemme öljyntorjuntayhteistyötä WWF:n ja Helsingin Pelastuslaitoksen kanssa. Olemme mukana järjestämässä koulutusta, ja Villieläinsairaalassa on valmius toimia öljyyntyneiden lintujen ensihoitopaikkana onnettomuuden sattuessa. Lisäksi meillä on valmius ja asiantuntemus priorisoida uhanalaisia lajeja, mikäli hoitolan rajalliset tilat täyttyvät eläimistä.

Kun eläin saapuu Korkeasaaren Villieläinsairaalaan, arvioidaan heti alussa sen kunto ja tehdään päätös siitä, aloitetaanko hoito. Eläinsuojelulain mukaan luonnonvaraisia eläimiä saa hoitaa, kunhan hoito on lyhytaikasta ja eläimellä on mahdollisuus selvitä luonnossa itsenäisesti hoidon jälkeen. Lemmikiksi ei villieläintä saa ottaa, se on yksiselitteisesti laitonta. Niinpä Korkeasaaren Villieläinsairaalaan ei yksikään potilas jää lemmikkinä nurkkiin pyörimään määräämättömäksi ajaksi.

Mikäli eläimen tullessa arvioimme, että se ei tule selviämään hoidosta tai että se ei tule hoidon jälkeen selviämään itsenäisesti luonnossa, lopetamme eläimen. Usein kärsimyksen lopettaminen on eläimen hyvinvoinnin kannalta oikea toimenpide sen sijaan, että kärsimystä pitkitettäisiin. Lopetuksen syy voi olla myös esimerkiksi se, että kyseessä on sellaisen lajin yksilö, jonka tulisi oppia tietyt elintärkeät taidot emoiltaan tai se, että eläintä ei saada hoidossa kunnolla syömään.

Hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa ja harvoin voi Villieläinsairaalan eläin päätyä eläintarhaeläimeksi. Tällöin eläimelle haetaan ELY-keskuksen viranomaisilta hallussapitolupaa, jota haettaessa on perusteltava, miksi eläin on siinä kunnossa, että se voisi elää hyvinvoivaa elämää tarhassa, mutta ei luonnossa. Jos lupa eläintarhalle myönnetään, muuttuu eläimen status luonnonvaraisesta eläimestä eläintarhaeläimeksi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Oravan poikanen pääsi hoitoon Korkeasaaren Villieläinsairaalaan. Kuva: Anne Hirvonen/Korkeasaaren eläintarhan arkisto
Poikanen pääsi hoitoon Korkeasaaren Villieläinsairaalaan. Kuva: Anne Hirvonen/Korkeasaaren eläintarhan arkisto

Tällä hetkellä Korkeasaaren eläintarhan noin parista tuhannesta eläinyksilöstä vain neljä on päätynyt tarhaeläimeksi Villieläinsairaalan kautta: muun muassa poikasena hoitoon tullut tukkasotka, joka ei – toisin kuin sisaruksensa – oppinut sukeltamaan ruokaansa, vaan haluaa syödä maan päältä ja mieluiten lautaselta. Nykyään tämä tukkasotka elää Korkeasaaren Borealia-talossa lajitoverinsa ja suokukkojen kanssa.

Mediaa, ja etenkin sosiaalista mediaa, seuraamalla voi sangen helposti huomata, että luonnonvaraisten eläinten hoidon pelisäännöt ja eläinsuojelulaki eivät valitettavasti ole kaikille luonnonvaraisia eläimiä hoitaville selviä. Nykyisen eläinsuojelulain perusteella kuka tahansa saa ottaa villieläimen väliaikaiseen hoitoon.

Käytännössä eläimiä jää toisinaan määrättömän pitkäksi ajaksi ihmisen elätiksi. Uutisten ”söpöissä” loppuhassutteluissa saamme seurata muun muassa hoitoon otetun harakan hilpeää automatkaa perheen mukana, tai Olli-Oravan uutta elämää autotallin pörröisenhellyyttävänä asukkina.

Aihe on herkkä, sillä ottaessaan eläimen luonnosta elätiksi ihmiset eivät monesti tiedä sen olevan laitonta. He pääsääntöisesti kokevat tekevänsä eläimelle hyvää. Sitten kun se söpö orpona löydetty oravanpoikanen kasvaakin aikuiseksi, on ajatus lopetuksesta vielä vaikeampi hyväksyä kun tunneside on jo muodostunut.

Siinä tilanteessa ihmisen oma henkinen hyvinvointi menee herkästi eläimen hyvinvoinnin edelle. Elätiksi otettu eläin saattaa näyttää siltä, että se on kesyyntynyt, mutta kyseessä voi olla vastentahtoinen tottuminen tai pelonsekainen turtuminen uuteen tilanteeseen ja ympäristöön. Eläin saattaa olla myös vammautunut tai sairas, jolloin se joutuu pahimmassa tapauksessa elämään tunnistamattomien kipujen kanssa loppuelämänsä. Harva myöskään tarpeeksi hyvin tietää villieläimen lajikohtaisia tarpeita esimerkiksi tilojen tai ruokinnan osalta.

Korkeasaaren villieläinsairaalassa odotamme suurella kiinnostuksella eläinsuojelulain uudistusta ja sitä, mitä lakiin luonnonvaraisten hoidon osalta kirjataan. Olisi hienoa, jos lakiin selkeytettäisiin sitä, kuinka pitkään yksityishenkilö saa luonnonvaraista eläintä hoitaa ennen kuin se on toimitettava jatkohoitoon hyväksi tiedettyyn hoitopaikkaan.

Entä mikä sitten on hyväksi tiedetty hoitopaikka? Eläinten hyvinvoinnin toteutumista edesauttaisi se, jos valvovat viranomaiset määrittelisivät kriteerit hyvälle hoidolle, ja kriteerien täyttymistä myös aktiivisesti valvottaisiin. Tällöin listaus hyvistä hoitopaikoista voisi tulevaisuudessa löytyä vaikkapa Ympäristöministeriön sivuilta.

Ville Vepsäläinen

Kirjoittaja työskentelee kuraattorina Korkeasaaressa.