Luonnoneläimet

Luonnonvaraisten eläinten käyttäytyminen tuntuu ihmisistä joskus häiritsevältä. Moniin tilanteisiin on helpompi suhtautua kärsivällisesti, kun tiedetään, miksi eläin tekee niin kuin tekee. Hyvä lähtökohta on pitää mielessä, että kaikelle eläinten käyttäytymiselle on syynsä, eikä se koskaan ole kiusanteko tai halu herättää ärsyyntymistä ihmisissä. Eläimillä ei yksinkertaisesti ole varaa tuhlata energiaa turhanpäiväiseen häiriköintiin, eikä sille olisi myöskään mitään järkevää perustetta.

Tietyt hengissä selviytymistä ja suvunjatkamista palvelevat perustarpeet ohjailevat suurta osaa niin lemmikki- kuin luonnoneläintenkin toimista.  Eläinten on löydettävä riittävästi ravintoa, vettä sekä suojaisa lepopaikka. Niiden on pystyttävä pitämään itsensä lämpiminä ja joidenkin kerrytettävä talveksi runsaasti vararavintoa. Poikasten turvallisuudesta eläimet huolehtivat esimerkiksi etsimällä sopivan pesäpaikan ja puolustamalla jälkeläisiään.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Monet eläimet ovat oppineet, että ihmiset jättävät jälkeensä paljon syömäkelpoista jätettä. Roskalaatikoista voi löytyä puoliksi syötyjä piiraita tai kahvilan pöydän alta leivonnaisten muruja. Nälkä voittaa pelon, ja eläimet voivat hakea ruokaa hyvinkin läheltä ihmisiä. Kuva: Darina Matasova/shutterstock.com

Tarpeet ja vietit eivät kuitenkaan ole koko totuus eläinten käyttäytymisestä. Kuten lemmikkieläimillä, on myös luonnoneläimillä monenlaisia tunteita. Ne esimerkiksi pelkäävät, tuntevat kipua ja huolettomana hetkenä voivat iloita leikistä. Tieto eläinten tunnemaailmasta ja oppimiskyvystä lisääntyy jatkuvasti, ja yllätyksiäkin tulee esiin. Toisin kuin aiemmin luultiin, vaikuttaa siltä, että eläimet eivät todellakaan ole robottimaisesti viettiensä varassa toimivia eläviä koneita, vaan tuntevia, muuttuvia, oppivia ja yksilöllisiä olentoja. Metsissämme kulkee samalla tavoin yksilöllisiä eläimiä kuin koiramme ja kissammekin ovat.

Kyky tuntea ulottuu myös sellaisiin lajeihin, joita ihminen on pitkään pitänyt vaistojen varassa toimivina, jopa alkeellisina. Esimerkiksi kalat ovat meidän silmissämme ilmeettömiä emmekä tunnista niiden pelkoa tai kipua, koska ne eivät viesti meille tutuilla ja merkityksellisillä keinoilla, kuten äänillä tai ilmeillä. Kalat tuntevat siitä huolimatta sekä pelkoa että kipua ja viestivät toisilleen, mutta käyttävät meidän aistiemme ulottumattomissa olevia keinoja. Esimerkiksi veteen eritetyt kemialliset viestiaineet ja kylkiviiva-aistin kautta havaitut pienetkin veden liikkeet – myös viestintätarkoituksessa syntyneet – tavoittavat kalat helposti.